”Ruokariippuvuudesta on arvioitu kärsivän jopa 20 prosenttia aikuisista”
”Sokeri vaikuttaa aivoihin kuin kokaiini”
”En vain pysty lopettamaan tiettyjen ruokien syömistä, vaikka kuinka yritän rajoittaa”
Ruokariippuvuus on käsite, johon törmää säännöllisesti niin asiakastyössä, mediassa kuin tutkimuskentälläkin.
Ruokariippuvuutta kuvataan tieteessä usein ruokaan liittyvänä pakkomielteisenä käytöksenä, joka muistuttaa addiktiomaista toimintamallia. Monesti tätä kuvataan muun muassa syömiseen liittyvän kontrollin menettämisenä, ahmimistyylisenä käyttäytymisenä ja voimakkaana mieltymyksenä esimerkiksi runsassokerisiin ja -rasvaisiin ruokiin. Ruokariippuvuutta on perusteltu myös sillä, että ruoka, ja erityisesti sokeri aktivoisi aivoissa samoja palkintojärjestelmiä kuin päihteet. Ruokariippuvuudella on perusteltu myös ylipainon lisääntymistä.
Voiko ruoka tosiaan aiheuttaa riippuvuutta? Onko ruoka syynä lihavuuden yleistymisen taustalla ja pitäisikö ruokaan suhtautua kuin päihteisiin?
Alla on avattu sitä, mitä tutkimusnäyttö sanoo aiheesta – ja mitä ongelmia ruokariippuvuus-käsitteeseen liittyy.
Ruoka ja aivokemia
Ruoka on ihmisen hengissä selviämisen kannalta välttämätöntä, joten ihminen on toki riippuvainen ruoasta samaan tapaan kuin hengittämisestä. Ruoka aiheuttaa aivojen mielihyväjärjestelmässä aktivaatiota, mitä käytetään usein perusteluna oletetulle ruokariippuvuudelle. On kuitenkin täysin normaalia ja jopa hyödyllistä, että ruoka ja syöminen tuottaa mielihyvää: sen tehtävänä on viestittää, että keho on saanut energiaa, jotta se voi toimia kunnolla. Vaikka esimerkiksi ruoka ja huumeet stimuloivat osittain samoja palkintojärjestelmiä aivoissa, ruoilla ei ole osoitettu olevan samaa farmakologista vaikutusta. Lisäksi ruoan aiheuttama dopamiinivaste myös rauhoittuu nopeasti verrattuna todellista addiktiota aiheuttavien huumeiden vasteeseen.
Myös dopamiinia on pidetty yhtenä selittävänä tekijänä ruokariippuvuuden taustalla, sillä se ohjaa ihmisen motivaatiota ja mielihyvähakuisuutta. Kuitenkin dopamiinia lisäävät myös muut mielihyvää tuovat asiat, kuten musiikin kuuntelu, liikunta, meditaatio, nukkuminen, eläinvideot ja monipuolinen ruokavalio. Se ei erityisemmin kerro siitä, että meillä olisi riippuvuus niihin. Toisaalta taas näiden muiden mielihyvää tuovien asioiden puute voi johtaa siihen, että ruoasta saatava meilihyvä saa ylikorostuneen roolin. Silloin ongelmana ei ole ruoka vaan se, että muita dopamiinia tuottavia asioita olisi ehkä tarpeen lisätä omaan elämään.
Lisäksi energiavaje luonnollisesti motivoi etsimään syötävää ja lisää dopamiinin tuotantoa. Tästä päätäänkin toiseen keskeiseen teemaan, nimittäin ruoan rajoittamisen vaikutukseen koetun ruokariippuvuuden taustalla.
Laihduttaminen ja ruokarajoitukset lisäävät ruoan palkintoarvoa
Monen ihmisen kokemus on, että heillä on ruokariippuvuus, koska syöminen tuntuu katoavan kontrollista, tekee usein mieli makeaa ja ruoka valtaa paljon tilaa ajatuksista. Monesti taustalla on useita laihdutuskuureja ja kielteinen ruokasuhde. Riippuvuuden kokemus on toki aito, mutta sille löytyy täysin luonnollinen selitys, joka ei perustu millään tapaa ruoan addiktoiviin ominaisuuksiin. Yksittäisten ruoka-aineiden addiktoivaa vaikutusta ei nimittäin ole tutkimuksissa pystytty luotettavasti osoittamaan, vaikka sokeri- ja rasvapitoisten ruokien väitetään aina silloin tällöin olevan erityisesti riippuvuutta aiheuttavia.
Melkein minkälaiseen ruokaan tahansa on sen sijaan voitu luoda addiktiivinen vaste, kun koehenkilöiden tai -eläinten ruoansaantia on syklitetty paaston ja rajoittamattomien syömisjaksojen välillä. Joissain tutkimuksissa luontaista tarvetta paikata energiavajetta on tulkittu riippuvuudeksi, vaikka todellisuudessa ahmiminen ja sokeripitoisten ruokien palkintoarvo liittyy ravinnonsaannin rajoittamiseen. Kun sokeripitoista ruokaa ja juomaa on saanut syödä vapaasti, riippuvuuden kaltaista mieltymystä makeaan tai muuhunkaan ruokaan ei ole syntynyt.
Energiansaannin rajoittamisen lisäksi ruoan psyykkinen rajoittaminen ja vaillejäämisen kokemus kasvattaa ruoan palkintovastetta huomattavasti ja lisää dopamiinin tuotantoa normaalia korkeammalle, mikä selittää osaltaan addiktion kaltaista kokemusta. Syy ei kuitenkaan ole pohjimmiltaan ruoka, vaan on nälkä-palkinto syklitys. Tällaisessa syklissä on luonnollista että palkinnoksi valikoituva ruoka on usein hiilihydraatti- tai rasvapitoista, koska elimistön elimistö tarvitsee ruokaa, jolla saa verensokerin nopeasti koholle ja energiavarastot täyteen.
Ruokariippuvuuden kokemuksen taustalla onkin siis usein noidankehä: ihmisellä on käsitys, että jokin ruoka-aine addiktoi, ja kun tätä ruokaa alkaa vältellä, kasvaa sen palkintoarvo ja siihen liittyvät mielihalut entisestään. Tämä altistaa usein ahmimiselle, jotka vahvistavat käsitystä ruoka-addiktion olemassaolosta.
Kun on lähdetty työstämään omaa ruokasuhdetta, neutralisoimaan eri ruoka-aineita sekä syömään monipuolisesti, säännöllisesti ja riittävästi, on lähes poikkeuksetta koettu ruokariippuvuus kadonnut kuin itsestään.
Ruokariippuvuutta vai syömishäiriöitä
Joissain tutkimuksissa on uskottu ruokariippuvuuden olevan syy liikalihavuuteen, ja ruokariippuvuusmalli jopa korostaa ylipainoa tai lihavuutta yhtenä kliinisistä kriteereistä. Ruokariippuvuutta käsitelleissä tutkimuksissa kriteerit ovat usein hyvin päällekkäisiä syömishäiriötä kartoittavien kyselyjen kanssa, mikä on syönyt uskottavuutta esimerkiksi Yalen yliopiston ruokariippuvuuden kriteeristöltä. Useissa tutkimuksissa sen on ositettu kartoittavan paremmin syömishäiriöitä kuin ruokariippuvuutta. Lisäksi anoreksiaa sairastavat täyttävät usein ruokariippuvuuden kriteerit, mikä osoittaa, ettei oletetun ruokariippuvuuden ja lihavuuden yhteys ole lainkaan yhtä yksiselitteinen, kuin voisi olettaa. Syömishäiriöt ovat jo tällä hetkellä alidiagnosoituja ja niihin liittyy usein mustavalkoista ajattelua ruoan suhteen sekä tunnesäätelyn haasteita. Näiden haasteiden niputtaminen ruokariippuvuuden käsitteen alle ei auta hoitamaan ja ratkaisemaan taustalla olevia ongelmia vaan saattaa jopa pahentaa asiaa.
Mikä sitten avuksi?
Jos ruokariippuvuus olisi verrattavissa substanssiriippuvuuksiin, olisiko olemassa klinikoita, joissa ihmisiä yritettäisi vieroittaa ruoasta? Mikä olisi tarkalleen se haitallinen aine, jota yritettäisiin vältellä? Mikä olisi riskikäyttöä?
Onneksi on olemassa myös parempia ja tutkitusti tehokkaita tapoja työstää syömiseen liittyviä haasteita, pakonomaista käyttäytymistä ja tunnesäätelyä.
Jos tuntuu että kaipaat apua oman ruokasuhteesi ja syömiskäyttäytymisesi tarkasteluun ja muuttamiseen, voisi intuitiivisen syömisen terapia tai yksilövalmennus olla sinua varten. Huomaathan, että emme hoida syömishäiriöistä kärsiviä asiakkaita.
Tämän blogikirjoituksen takana on Laura Maijala, VTM, FM. Laura on ravitsemustieteilijä, joka on tutkinut intuitiivista syömistä ja ruokasuhdetta. Voit tutustua Lauraan tarkemmin asiantuntija-sivullamme.
Lähteet
Benton, D. (2010). The plausibility of sugar addiction and its role in obesity and eating disorders. Clinical Nutrition, 29(3), 288-303. https://doi.org/10.1016/j.clnu.2009.12.001
Berridge, K. C., & Kringelbach, M. L. (2008). Affective neuroscience of pleasure: reward in humans and animals. Psychopharmacology, 199(3), 457–480. https://doi.org/10.1007/s00213-008-1099-6
Corwin, R. L., Grigson, S. (2009). Symposium Overview—Food Addiction: Fact or Fiction? 1–3. The Journal of Nutrition. 139(3), 617-619. https://doi.org/10.3945/jn.108.097691
Fletcher, P. C., & Kenny, P. J. (2018). Food addiction: a valid concept?. Neuropsychopharmacology : official publication of the American College of Neuropsychopharmacology, 43(13), 2506–2513. https://doi.org/10.1038/s41386-018-0203-9
Gearhardt, A. N., White, M. A., & Potenza, M. N. (2011). Binge eating disorder and food addiction. Current drug abuse reviews, 4(3), 201–207. https://doi.org/10.2174/1874473711104030201
Hebebrand, J., & Gearhardt, A. N. (2021). The concept of "food addiction" helps inform the understanding of overeating and obesity: NO. The American journal of clinical nutrition, 113(2), 268–273. https://doi.org/10.1093/ajcn/nqaa344
Ivezaj, V., Wiedemann, A. A., & Grilo, C. M. (2017). Food addiction and bariatric surgery: a systematic review of the literature. Obesity reviews : an official journal of the International Association for the Study of Obesity, 18(12), 1386–1397. https://doi.org/10.1111/obr.12600
Lennerz, B., & Lennerz, J. K. (2018). Food Addiction, High-Glycemic-Index Carbohydrates, and Obesity. Clinical chemistry, 64(1), 64–71. https://doi.org/10.1373/clinchem.2017.273532
Lumia, I., Tuulari, J. J., Karlsson, L., Karlsson, H., Kajanoja, J. (2023). Ruokariippuvuusoireiden esiintyvyys ja yhteydet psykiatrisiin oireisiin FinnBrain-syntymäkohortissa. Lääketieteellinen Aikakauskirja Duodecim, 139(2):151-7.
Meule, A., von Rezori, V., & Blechert, J. (2014). Food addiction and bulimia nervosa. European eating disorders review : the journal of the Eating Disorders Association, 22(5), 331–337. https://doi.org/10.1002/erv.2306
Ruddock, H. K., Christiansen, P., Halford, J. C. G., & Hardman, C. A. (2017). The development and validation of the Addiction-like Eating Behaviour Scale. International journal of obesity (2005), 41(11), 1710–1717. https://doi.org/10.1038/ijo.2017.158
Salimpoor, V., Benovoy, M., Larcher, K. et al. (2011). Anatomically distinct dopamine release during anticipation and experience of peak emotion to music. Nat Neurosci, 14, 257–262. https://doi.org/10.1038/nn.272
Westwater, M. L., Fletcher, P. C., & Ziauddeen, H. (2016). Sugar addiction: the state of the science. European journal of nutrition, 55(Suppl 2), 55–69. https://doi.org/10.1007/s00394-016-1229-6
Ziauddeen, H., Fletcher, P. C. (2012). Is food addiction a valid and useful concept? Obesity Reviews 14(1), 19-28. https://doi.org/10.1111/j.1467-789X.2012.01046.x